Täyskuun aikaan elokuun alussa vuorossa on Jani & Jetsettersin kesän specialkeikka. Janin lapsuuden maisemissa, Ryttylässä eli Hausjärven Kolmilammin lavalla pidetään normaalista poiketen 7.8. tanssit myös perjantai-iltana. Nämä Suomen ehkä kauneimman lavan surftanssit ovat muutenkin normaalista poikkeavat. Luvassa on tietysti runsaasti kappaleita Jani & Jetsettersin syyskuussa ilmestyvältä uudelta levyltä. Illan painopiste tulee olemaan vahvasti 50- ja 60-lukujen musiikissa, sillä toisena esiintyjänä on 30-vuotisjuhliaan viettävä riihimäkeläinen Frankie & Lovers. Melko lyhyellä varsinaisella urallaan yhtye ehti jo perustamisvuotenaan saavuttaa 3.sijan Suosikki-lehden rockkuningas kilpailussa. vuoden 1989 jälkeen yhtye on silloin tällöin koonnut rivinsä yhteen ja saavuttanut satunnaisilla esiintymisillään vahvan kulttisuosion. Varmaa on, että 7.8. Kolmilammilla rokataan ja popataan vauhdikkaasti kahden riihimäkeläislähtöisen yhtyeen voimin. Ja muistakaa, että Jetsetters täräyttää ensimmäiset livetahdit ilmoille jo hyvin pian klo 20.00 jälkeen.
Elokuun erikoiskeikka: Kolmilammilla surffataan 7.8. (vieraana Frankie & Lovers)
23. heinäkuuta 2009

